TIETOJA MEISTÄ

Olen Heidi Gråbbil

Nimeni on Heidi Gråbbil ja asun Vöyrissä, missä myös Luontaishoitola HeidiG sijaitsee. Olen koulutettu lähihoitaja. Kävin ensimmäisen Reikikurssini maaliskuussa 2013 ja huhtikuussa samana vuonna perustin firmani Luontaishoitola HeidiG.

Heinäkuussa 2015 valmistuin Reiki Master/Teacheriksi

ja olen pitänyt Reikikursseja tammikuusta 2016 lähtien. Marraskuussa 2018 valmistuin kosketuspedagogiksi Taktiili Stimuloinnissa.

Tammikuussa 2019 valmistuin myös Lightarian™ Reiki Masteriksi ja tämä tarkoittaa että voin myös tarjota Lightarian™ Reiki koulutusta niille jotka ovat jo Usui ja/tai Karuna Reiki Mastereita. Helmikuussa 2023 sain valmiiksi klassisen homeopatian koulutuksen.

Olen Kaj Gråbbil

Nimeni on Kaj Gråbbil ja teen vapaaehtoistyötä Luontaishoitola HeidiG:llä tarpeen mukaan. Työskentelen vartijana Vaasassa. Kävin ensimmäisen Reikikurssini marraskuussa 2013. Valmistuin Reiki Master/Teacheriksi elokuussa 2016. Olen kehittänyt hoitomuodon nimeltään ShamaaniReiki ja aloin antamaan hoitoja keväällä 2019. Otan yleensä vastaan meidän suomenkieliset asiakkaat, jos kyseessä on antamani hoitomuodot. Pidän myös Reikikursseja suomeksi.